Muutos lähtee tahdosta

Moni haluaa asioiden muuttuvan, useat valittavat tyytymättömyyttään oman suhteen tämän hetkiseen arkeen. Tämän tästä kuulen parisuhteissa muutosta haluavan valittavan, että hän haluaisi parannusta, mutta kun kumppani tai perhe ei kuitenkaan lähde mukaan uudistuksen tekoon eikä sitä siksi edes kannata yrittää. ”Kunnei siitä kuitenkaan tule mitään”. Neuvontatilanteissa tuleekin useasti ilmi, ettei kumppani ole edes ollut tietoinen muutostoiveesta. Muutosta haluava osapuoli on pitänyt tyytymättömyytensä sisässään tai ei ole ainakaan konkreettisesti puhunut siitä kumppanilleen eikä varsinkaan kertonut, minkä hän haluaisi muuttuvan ja miten. 

Ensimmäinen askel kohti muutosta on tiedostaa itselle, minkä haluaisit muuttuvan tai mikä asia sinua konkreettisesti ärsyttää. Toisinaan se riittää avaamaan keskustelun ja sen pohjalta voitte yhdessä miettiä, millainen arki teillä muutoksen jälkeen olisi ja miten se toteutuisi.

 

Tahdosta voi lähteä tekoihin

 

Kun kerrot kumppanillesi selkeästi, mikä asia teidän arjessa ei mielestäsi toimi, mikä saa sinut surulliseksi tai suututtaa sinua, hän voi reagoida juuri tähän. Jos kuitenkin olet vihainen ja tuiskit, etkä varsinaisesti kerro, mikä ottaa päähän, hän ei voi kuin reagoida kiukkuusi – ja jäädä täysin tietämättömäksi, mikä voisi olla toisin ja mikä estäisi suuttumuksesi.

Suuttumuksen keskellä puhuminen ei usein suju toivotulla tavalla. Siksi onkin hyvä ensin kertoa kumppanille, että toivot keskustelua ja vaikka sopia, milloin te kummatkin varaatte siihen aikaa. Teidän on hyvä valmistautua keskustelutuokioon miettimällä, mitä haluatte sanoa. Keskustelun aikana teidän molempien tulee keskittyä puhumiseen ja toki myös kuuntelemiseen eli jättää puhelimet ja muut ärsykkeet pois. Myös TV tulee olla tuolloin suljettuna. Keskustelun aikana keskitytte vain toisiinne ja sanomisiinne. On myös hyvä muistaa, että olet itse vastuussa siitä, että kumppanisi ymmärtää sinua. Älä siis puhu kiertäen kaartaen, vaan selkeästi ja muista myös tarkistaa, ymmärsikö hän viestisi.

 

Ja pienistä asioista

 

Suurien muutosten tekeminen vie aikaa eikä niitä useinkaan voida tehdä kerralla. Olkaa armollisia itsellenne ja toisillenne. Antakaa varsinkin suurille muutoksille aikaa kehittyä osaksi arkeanne. Ja muistakaa, että suuretkin muutokset lähtevät pienistä teoista. Joskus ne pienet teotkin riittävät....

Parisuhderoolien myllerryksessä

Suomea puhuttelee viime aikoina kovin paljon roolijako parisuhteessa. Vielä sotien jälkeen perheen roolit olivat melko selkeät, mies oli usein perheen elättäjä ja nainen piti huolta kodin sekä lasten hoidosta. 50-luvusta lähtien naisten lisääntyvä työllistyminen kodin ulkopuolella on muuttanut näitä rooleja. Jo 80-luvulla kotiäiti oli Suomessa melko tuntematon käsite, näin varsinkin kaupunkialueilla. Toisin oli asiat Pohjoismaiden ulkopuolella. Esim. Saksassa ja Englannissa moni nainen jäi vielä 90-luvulla kotiin hoitamaan taloutta ja lapsia. 

Vuoden 2014 tilaston mukaan suomalaisen miehen ja naisen työllisyysaste oli prosentuaalisesti jotakuinkin sama (ikäluokka 15-64). Miesten työllisyysaste oli tuolloin 68,7 prosenttia ja naisten työllisyysaste 67,9 prosenttia. 

Suomalaiset naiset ovat olleet maailmassa ensimmäisten joukossa saamassa äänioikeuden ja muiden pohjoismaisten kanssasisarten kanssa sukupuolten välisten tasa-arvoisuuden edeltäkävijänä. Näiden oikeuksien saavuttaminen on ollut pitkän taistelun tulosta. Tasa-arvoisuuden saralla eittämättä on vielä tehtävää ennen kuin koulutus- ja palkkatasot sekä mahdollisuudet työmarkkinoilla on jaettu samanarvoisesti.

Perhe vastaan työ

Vuosien saatossa naisten taakka perheessä on usein moninkertaistunut. Nainen käy kokopäivätyössä, hoitaa kodin ja lapset sekä yrittää siinä sivussa vielä harrastaa ja pitää itsestään huolta. Moni neuvontaani tuleva nainen valittaa, että kaikki vastuu jää hänelle eikä mies tue häntä arjessa. Istuntojen aikana asiaa pohdittaessa tulee usein ilmi, että nainen ei joko ole lainkaan pyytänyt miehen apua (”pitäisi sen jo itsekin tajuta”) tai on tehnyt sen käskien. Miehet kertovat, etteivät he osaa ajatuksia lukea tai että käskyttely tuntuu pahalta eikä motivoi yrittämään. Parit elävät yhdessä, mutta yksin.

Kuka kääntää kenen pään?

Vanha sanonta sanoo, mies on perheen pää ja nainen pään kääntäjä. Nykyään nainen on kovin usein perheen pää eikä mies välttämättä uskalla olla pään kääntäjä. Parisuhdeneuvojana huomioni kiinnittyy usein siihen tosiasiaan, että parisuhteista muodostuu valtataistelukenttiä. 

Jos pelkään jääväni vähemmälle ja siksi pidän sinnikkäästi kiinni omasta kannastani, miten voin olettaa kumppanini reagoivan tosin? En tarkoita, että minun pitää aina luopua omasta näkemyksestäni, mutta jos osoitan halua tulla vastaan, uskon, että saan kumppaniltani parempaa vastakaikua ja meidän on helpompi löytää yhteinen ratkaisu.

Onko sinun parisuhteesi arki egojen taistelua? Kuka teillä määrää kaapin paikan? Onko sinulla kokemuksia määräilystä ja sen vaikutuksesta? Entä vastaantulosta?

Ai mikä vaikutus?

"Vuorovaikutus???? No kun mä kuulemma nalkutan ja toi toinen on tuppisuu!!!"

Parisuhdeongelmiin liittyy usein erittäin läheisesti vuorovaikutusongelma tai vuorovaikutuksen täydellinen lukkiutuminen. Ei osata enää kuunnella. Ei jakseta enää olla kiinnostuneita kumppanin asioista. Asioita ei haluta enää jakaa kumppanin kanssa, koska oletetaan, että kumppani ei ole kiinnostunut eikä kuuntele. Ei viitsitä enää kertoa itselle tärkeistä asioista, koska arvataan tai tiedetään jo entuudestaan kumppanin (negatiivinen tai hylkäävä) reaktio. Ei haluta enää keskustella, koska keskustelu päätyy niin usein kinaan tai riitelyyn. Keskustelu menee aina komenteluksi. Keskustelu tuntuu turhalta, koska se ei johda mihinkään.


Kun vuorovaikutus on jumittunut, on vaikea uskoa, että siitä noidankehästä on mahdollisuus päästä ulos. Huonojen ja väärien tapojen poisoppiminen vaatiikin aina päättäväistä ja sinnikästä työtä. Näin on myös vuorovaikutuksen kohdalla.

Puhekontaktin uudelleen löytäminen voi tuntua alussa vaikealta. Korvien sulkeminen kumppanin puheelle tuntuu usein niin paljon helpommalta. Puhumisen ja kuuntelemisen uudelleen oppimisen kautta, voi löytää kumppanissaan uuden ihmisen tai sen tutun ihanan kullanmurun, jota on taas niin helppo rakastaa.

Onko teillä kokemuksia vuorovaikutuksen uudelleen löytämisestä? Oletteko olleet suhteessa, jossa kommunikointi ei toiminut?

Onko mustasukkaisuus parisuhteen onni vai tuho?

Suhteet ovat yksilöllisiä. Niinpä mustasukkaisuus voi olla parisuhdetta kalvava tunne, mutta myös piristävä osoitus aidosta välittämisestä. Mustasukkaisuuden tunteen pohjalla on aina peruskysymys: valitsetko minut?

Mustasukkaisuutta pidetään lähinnä parisuhteen alkutaipaleen aikana normaalina tunteena, koska silloin meillä ei vielä välttämättä ole selvää kuvaa kumppanin rajoista. Emme tiedä, kohtaavatko rajamme toisensa vai ovatko ne kenties kaukana toisistaan. Emme vielä tiedä, voimmeko luottaa kumppaniin.

Suhteen aikana me muutumme ja kehitymme yksilöinä, sitä kautta myös suhteemme muuttuu ja kehittyy. Siksi on myös mahdollista, että mustasukkaisuuden tunnetta ilmenee vasta suhteen myöhemmässä vaiheessa.

Mustasukkaisuuden taustalla voi olla menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelko, epävarmuus omasta asemasta tai toisen rajoista, oma riittämättömyyden tai turvattomuuden tunne sekä huono, kolhuja kärsinyt itsetunto. Myös menneisyyden kokemukset ja väärinymmärrykset voivat aiheuttaa mustasukkaisuutta.

Rehellinen ja avoin keskustelu auttaa ymmärtämään niin omia kuin kumppaninkin tunteita. On tärkeää, että kumpikin osapuoli tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Koska mustasukkaisuuteen liittyvistä tunteista puhuminen koetaan usein vaikeaksi, menee keskustelu tällä herkällä alueella monesti syyttelyksi eikä siksi etene rakentavasti. Tällaisessa tilanteessa apua löytyy esim. Solmuja parisuhteessa® -neuvonnasta. 

Onko mustasukkaisuus kalvanut sinun suhdettasi? Miten olette selvinneet tilanteesta?