maanantai 18. tammikuuta 2016

Ai mikä vaikutus?

"Vuorovaikutus???? No kun mä kuulemma nalkutan ja toi toinen on tuppisuu!!!"

Parisuhdeongelmiin liittyy usein erittäin läheisesti vuorovaikutusongelma tai vuorovaikutuksen täydellinen lukkiutuminen. Ei osata enää kuunnella. Ei jakseta enää olla kiinnostuneita kumppanin asioista. Asioita ei haluta enää jakaa kumppanin kanssa, koska oletetaan, että kumppani ei ole kiinnostunut eikä kuuntele. Ei viitsitä enää kertoa itselle tärkeistä asioista, koska arvataan tai tiedetään jo entuudestaan kumppanin (negatiivinen tai hylkäävä) reaktio. Ei haluta enää keskustella, koska keskustelu päätyy niin usein kinaan tai riitelyyn. Keskustelu menee aina komenteluksi. Keskustelu tuntuu turhalta, koska se ei johda mihinkään.


Kun vuorovaikutus on jumittunut, on vaikea uskoa, että siitä noidankehästä on mahdollisuus päästä ulos. Huonojen ja väärien tapojen poisoppiminen vaatiikin aina päättäväistä ja sinnikästä työtä. Näin on myös vuorovaikutuksen kohdalla.

Puhekontaktin uudelleen löytäminen voi tuntua alussa vaikealta. Korvien sulkeminen kumppanin puheelle tuntuu usein niin paljon helpommalta. Puhumisen ja kuuntelemisen uudelleen oppimisen kautta, voi löytää kumppanissaan uuden ihmisen tai sen tutun ihanan kullanmurun, jota on taas niin helppo rakastaa.

Onko teillä kokemuksia vuorovaikutuksen uudelleen löytämisestä? Oletteko olleet suhteessa, jossa kommunikointi ei toiminut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti